Kaupunginjohtajan blogi

Arvoisat sotiemme veteraanit,

Olen viimeaikoina miettinyt kahdesta eri näkökulmasta sotaa.

Sotaveteraanit ovat pasifisteja. Tämä hivenen yllättävä kannanotto sai minut ajattelemaan sotaa ja Suomen historiaa uudesta näkökulmasta. Näkökulma nousi esiin ministeri Häkämiehen lausunnosta käydyssä keskustelussa. Siis siinä lausunnossa jossa häkämies totesi Suomella olevan kolmea pääasiallista turvallisuuspoliittista haastetta. Ne ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kun sotaveteraani tuttavani piti tätä lausuntoa erittäin suurena virheenä, pyysin häntä perustelemaan asiaa. Hänen viestinsä oli selvä: ” ei pitäisi turhaan haastaa riitaa”.

Ihminen, joka on nähnyt sodan kauheuden, ei halua kokea sitä enää uudelleen eikä halua sitä myöskään meidän jälkipolvien kokevan. Tämä olisi hyvä muistaa myös sotaa kokemattoman sukupolven. Rauhan takaa maallemme hyvää ulkopolitiikka ja uskottava maanpuolustus. Ensimmäisen epäonnistuessa tarvitaan jälkimmäistä. Siksi on olennaista pitää kiinni siitä helpommasta eli hyvästä ulkopolitiikasta.

Toinen itseäni puhutellut asia on sodan vaikutus perheeseen. Omalla kohdallani olen pohtinut sotaa sodassa olevan isän ja lasten näkökulmasta. Minua kosketti syvästi Jorma Palon kirjoitus omasta isä kokemuksestaan, tai lähinnä sen puutteesta. Jorma Palon isä jäi karjalan kannakselle jatkosodassa. Näin kävi hyvin monen ikäiseni ja nuoremman miehen kohdalla. Itse asiassa, joka neljäs kaatunut oli perheellinen. 50 000 lasta jäi sotaorvoksi.

Kun tämän ajattelee omalle kohdalle niin se tarkoittaa, ettei isä tulisikaan yhtenä päivänä enää kotiin. Voi vain kuvitella miten haastavan tehtävän edessä oli jälkeenjääneet. Piti elättää perhe yksinhuoltajana sen aikaisissa oloissa ja toimeentulon tukena oli vain valtion huoltoeläke. Taistelu siis jatkui vielä sotatoimien päätyttyä. Tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnassa on asia toisin. Perustoimentulo on turvattu, kiitos meille rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan.

Arvoisat sotiemme veteraanit, itsenäisyytemme turvaajat ja nykyisen hyvinvoinnin tekijät. Soisin, että teitä kiitettäisiin useamminkin mutta vähintäänkin kerran vuodessa on paikallaan jäädä kiitollisina miettimään minkä valtavan uhrauksen te olette antaneet minun ja meidän hyvinvoinnin eteen

Kiitos!