Tiedätkö missä lapsesi on:
Tämän päivän vanhemmuus vaatii isältä ja äidiltä uusia taitoja. Ne ovat erityyppisiä kuin vanhemmuus vaikkapa 70 luvulla. Samalla kun hyvinvointi ja tekninen edistyminen ovat helpottaneet montaa asiaa, on syntynyt täysin uudentyyppiä haasteita. Nykyisin ei tarvitse enää niinkään huolehtia vaatteista tai ruuasta, mutta kasvatuksen haasteet tulevat meille eteen entistä vaativampina. Esimerkiksi pelit, tietokoneet, telkkari ja muu media lisää nuorten tietoisuutta hyvistä ja huonoista asioista. Tämän päivän lapsi ja nuori elää niin sanotusti globaalissa maailmassa. Sen kohtaaminen voi olla hyvin haastavaa. Kuitenkin kasvun tukemisessa peruslähtökohdat ovat samat, rakkautta ja huolenpitoa, ja niitä rajoja.
Valtuustolle esitellyssä hyvinvointikertomuksessa nousi esiin vanhemmuuden puute. Vaikka positiivista oli, että tämä ongelma oli meillä pienentynyt ja oli pienempää kuin mitä suomessa keskimäärin, niin silti lähes neljännes nuorista koko ongelman koskettavan heitä. Hyvinvointikertomuksessa nuorten kokemaa vanhemmuuden puutetta todettiin esimerkiksi silloin, jos vanhemmat eivät tiedä, missä lapset viettävät viikonloppua. Siis omat vanhemmat eivät ihan oikeastikaan tiedä missä lapset ovat. Samalla nuoret kokevat etteivät vanhempien kanssa voi keskustella omista asioista. Varsinkin jälkimmäinen kuvaa sitä että lapset ja nuoret elävät hyvin erilaisessa maailmassa kuin me aikuiset.
Kenen vastuulla on sitten lasten kasvatus: vanhempien, koulun vai esimerkiksi päivähoidon? Usein kuulee että mihin meidän koulut on menossa, kun nykyajan lapset ovat tällaisia. Omasta mielestäni ensisijainen vastuu on kuitenkin aina vanhemmilla. Ei ole olemassa mitään muuta tahoa jolle se vastuu kuuluisi. Eri asia on sitten yhteisöllisyys Kyllä naapurin lapsellekin pitää uskaltaa sanoa, mikäli tapaa hänet pahanteosta tai vastavuoroisesti kyllä toistenkin lapsia saa kehua. Vanha Afrikkalainen sanonta, että lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä, pitää paikkansa myös tänään meillä Pohjois-Pohjanmaalla.
Kymmenen vuotta sitten puhuttiin neljännen valtakunnan uhasta. Sillä tarkoitettiin, että on syntymässä sellaisia ryhmiä, jotka eivät kykene vastaamaan tietoyhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Yleisesti ongelmana pidettiin että samalla kun palvelut siirtyvät nettiin jää osa väestöstä niiden ulkopuolelle. Nyt tämä ongelma on tulossa vauhdilla myös vanhempien ja lasten väliin. Lähes jokaisessa kodissa on tietokone ja nettiyhteys ja itse asiassa on ollut koko nykyisten lasten ja nuorten elämän ajan. Tästä johtuen he ovat usein vanhempiaan näppärämpiä tietokoneen käyttäjiä. Netissä surffataan jo esikouluiästä lähtien. Monesti kuulee miten toiset lapset osaavat neuvoa ”hyviä” osoitteita ja niitähän osataan näpytellä koneelle ennen kuin opitaan muutoin kirjoittamaan.
Kotona oleva lapsi voi istua ihan hyvin kolmen metrin päässä vanhemmistaan tietokoneen ääressä, mutta todellisuudessa hän on toisella puolella maapalloa ja katselee tai lukee jotain sellaista mitä hänen ei todellakaan tulisi lukea. Siis vanhemmat eivät tiedä missä lapset ovat.
Mistä sitten löytyy ratkaisu tähän netti ongelmaan? Ratkaisu ei taida ole netin lailla kieltäminen. Netti on hyvä väline oikein käytettynä, samoin kuin vaikka puukko tai kirves. Mutta näillä kaikilla saa pahaa aikaan jos niitä ei osata käyttää tai käytetään väärin. Ratkaisu löytynee siitä että vanhemmat ohjaavat myös netin ja tietokoneen käyttöä, siinä missä muutoinkin lasten käyttäytymistä. Vähimmäisvaatimus on että vanhemmat ovat tietoisia, mitä heidän lapsensa tekevät. Mikäli omat taidot eivät riitä, täytyy niitä lisätä. Tämän päivän vanhemmuus vaatii siis atk-kursseja. Niin ja voihan sitä aina pyytää myös lastaan opettamaan. Se voisi olla myös lasten kannalta sitä laatuaikaa, Yhdessä tekemistä.