Kaupunginjohtajan blogi

Katariina Anttila kirjoittaa Haapavesi lehden pääkirjoituksessa haasteista ja vaikeuksista sekä ongelmista. Hyvä kirjoitus. Otetaanpa esimerkiksi kaupungin taloudellinen tilanne. Sen voi nähdä joko ongelmana tai haasteena. Toisaalta tilinpäätöksen tulos, joka osoittaa reilua miljoonaa miinusta ei ole hyvä asia. Sitä voisi pitää siis ongelmana.  Tulos kertoo, että vielä on paljon tehtävää ja tiukka taloudenhoito on tarpeen.

Toisaalta tässä ei ole koko totuus. Pikkuhiljaa ongelma muuntuu haasteeksi. Kaupungin tilinpäätös on 700 000 euroa parempi, kuin viime vuonna, joka sekin oli puolimiljoonaa euroa parempi kuin edellinen. Se on paljon se. Yhteensä se on yli 1.2 miljoonaa euroa. Suomen markoissa se on yli kuusi miljoonaa markkaa. Talouden tasapainottamisohjelma on siis purrut ja käänne parempaan on saavutettu. Tänä vuonna saatiin parivuotta sukelluksissa olleen veneen keula pinnalle, kun vuosikate oli 540 000 euroa positiivinen. Perän nosto on vielä edessä, ennen kuin taas seilaillaan hyvässä tilanteessa. Helppoa se ei tule olemaan, mutta haasteellista, ei ongelma!

Minä koen haasteen ja ongelman niin, että haasteisiin me tiedämme jo vastaukset ja ongelmiin emme. Ongelmat täytyy ratkaista, haasteet kohdata. Ongelmat voivat olla mielestäni lyhytaikaisempia, kerralla kuntoon saatettavia. Jos niitä ei saa ratkaistua niin ne muuttuvat esteiksi. Haasteet sen sijaan on pidempiaikaisia.

Menipäs terminologian pyörittämiseksi.

Haapavesi oli Suomen yrittäjät Ry:n teettämässä elinkeinopolitiikan mittaristotutkimuksessa Pohjois-Pohjanmaan paras elinkeinojen kehittäjäkunta. Tästä voimme olla todella ylpeitä. Pitkäjänteinen työ yrittäjien ja kaupungin välillä toi tälläkin mittarilla tulosta. Haapavedellä on pitkät perinteet yrittäjien ja kunnan välisessä yhteistyössä. Haapavesi oli aikoinaan ensimmäinen suomalainen kaupunki, joka rakensi teollisuushallin pelkästään yritysten käyttöön.

Tutkimuksen tulokset kertovat paitsi kaupunkimme yritysmyönteisyydestä, myös yritystemme menestyksestä. Mielestäni yrittäjien ja kaupungin välinen yhteistyö on yksinkertaista, mutta samalla myös haastavaa. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että yrittäjillä ja kaupungilla on jatkuva yhteys ja että vuoropuhelu toimii molempiin suuntiin. Yrittäjien tasapuolinen kohtaaminen, yhteisen tekemisen henki ja pitkäjänteinen kehittämistyö ovat kaikki tärkeitä menestystekijöitä.

Mitä hyötyä sitten yritysten ja kaupungin välisestä yhteistyöstä on kaupunkilaisille. Meillä kaupungilla ja yrittäjillä on yhteinen tavoite, yritysten menestyminen. Yritykset maksavat tuloksestaan kaupungille veroja ja kaupunkilaiset saavat työpaikkoja. Työnpaikkojen kautta ihmiset valitsevat asuinpaikkansa ja asukkaat maksavat veroja kaupungille. Asukkaat tuovat myös valtionosuuksia. Näillä rahoilla sitten voidaan järjestää kuntalaisten palvelut. Hyvin yksinkertainen yhtälö, mutta se vaatii jatkuvaa työtä toteutuakseen.

Miten sitten tämmöinen hyvä elinkeinopolitiikka mahdollistetaan. Elinkeinopolitiikan hoitaminen vaatii sekä resursseja, että oikeita henkilöitä. Meillä on näissä molemmissa onnistuttu. Hyvä näin.

Mittaristo antaa meille myös viitteitä siitä, missä meidän tulee vielä kehittyä. Tässä asiassa ei saa tyytyväisenä tuudittautua hyviin tuloksiin. Tulemme käymään mittariston tarkasti lävitse ja etsimään sieltä ne kohdat, joissa voimme vielä parantaa.

Ei ole oikeastaan ollut pitkään aikaan mitään uutisia, joista olisi voinut blogilla kirjoitella. Tietysti voisi kommentoida noita eriasteisten oikeuksien päätöksiä, mutta eipä minulla ole niihin mitään lisättävää tai pois otettavaa. Keskeisimpiä asioita ovat olleet viimeisen kuukauden aikana ollut erilaiset yritysyhteistyökuviot, joista on saatu lukea esimerkiksi uusimmasta voimapaperista. Erittäin positiista mielestäni on se, että kaikilla yritysrintamilla on nähtävissä selvää etenpäinmenoa. Niin pienillä kuin suurilla. Isot yritykset tekevät isoja investointeja ja pienet yritykset kasvavat. Tämän lisäksi Haapavedelle viime vuonna perustettiin melko reilusti uusia yrityksiä, taisi olla tarkasti ottaen 26 kappaletta. Hyvä homma.

Kävimme talvilomareissulla Dubaissa vähän lämmittelemässä. Meitä oli koko suku reissussa eli minun vanhempani ja veljeni perheineen. Oli oikein hyvä reissu. Matkailu aina avartaa ja antaa uusia ajatuksia.Yhteen asiaan kiinnitin heti huomiota. Ihmisten ystävällisyyteen. Kaikki ihmiset, siis ei ainoastaan ne, jotka ovat asiakaspalvelussa, vaan kaikki olivat erittäin ystävällisä ja hymyileviä. Näin heistä välittyi koko ajan positiivinen tunnelma. Tässä olisi meillä Suomessa ja tietysti myös Haapavedellä oppimista. Ystävällisyys ja positiivinen elämänasenne kertoo vieraille ihmisille ennemmän kuin tuhat esitettä. Se välittää mukavaa tunnelmaa ja toivottaa vähän vieraammankin ihmisen tervetulleeksi. Niin ja ei maksa mitään ja antaa paljon.

Pitää muistaa, että meistä jokainen on käyntikortti Haapavedestä sekä kotona että kylässä käydessä.

Ps: Siistiäkin siellä oli, syynä lienee se, että roskaamisesta räpsähtää 500$ sakot, mikä on melko paljon!

Tulihan se sielä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös jäteasiasta. Minulta on pyydetty asiasta kommentteja lehtiin ja joillekin olen vähän kommentoinutkin. Kuitenkin melko vähän. Ei asiassa sinänsä ole mitään kommentoitavaa, päätös on päätös. Harmittaa koko soppa. Tässä asiassa ei ole voittajia, on vain enemmän tai vähemmän hävinneitä osapuolia. Asian vatvominen on vienyt paljon aikaa ja kuluttanut resursseja. Pahinta asiassa on kuitenkin se, että asian tiimoilta käyty keskustelu on vaikuttanut kaupunkilaisten ihmissuhteisiin. Vaikeaa koko sopasta on löytää positiivisia piirteitä. Haasteellista jopa minulle, peruspositiivisena ihmisenä. No nytpähän ainakin tiedämme mihin meidän jätepussit häviää roskalaatikoista. Päätös on kokonaisuudessaan luettavissa myös kaupungin nettisivuilla.

Sitten ihan toinen asia. Kuulin johtavalta ylilääkäriltä että meillä on Haapaveden terveyskeskuksessa ihan uuden tyyppinen ongelma. Maaliskuussa nimittäin on enemmän lääkäreitä, kuin on vastaanottohuoneita. Tilajärjestelyitä joudutaan ihan tosissaan miettimään. Vaikka kyseessä onkin tilapäinen ylikapasiteetti, niin tilanne kertoo ehkä eniten siitä että lääkäripula on  pikkuhiljaa helpottamassa. Hyvä näin. Toivotaan että kyseessä on pysyvämpikin ilmiö.

Tulihan se talvikin sieltä. Uusi lumimaa on kovassa käytössä ja yhdyslatua kirkolta korkatillekin on päästy kokeilemaan. Hyvä homma.

Tätä kirjoittelessani makoilen sängyssä ja parantelen lentsua.

Eilen aamupäivällä pidimme kuntaliitosselvityksen selvitysryhmän kokousta Pihkalassa. Puitteet olivat hienot, mutta asiat hyvin hankalia. Rantsila oli tehnyt päätöksen erota selvityksestä ja kokoonnuimme pohdiskelemaan, miten tästä jatketaan vai jatketaanko ollenkaan. Keskustelun aikana kävi selväksi, että Siikalatvan naapurit haluavat vielä selvittää olisiko kesällä kaatunut neljän kunnan vaihtoehto kuitenkin kokeilemisen arvoinen. Tällöin tuli selväksi, ettei Haapavesi ollut enää mukana kuntaliitosselvityksessä.

Nyt kun Haapavesi on ulkona selvityksestä, on paikallaan miettiä, miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Haapavettähän pyydettiin siinä vaiheessa mukaan kuntaliitosselvitykseen, kun Rantsilan ja Kestilän kriisitalouden selvitysryhmän kokouksessa päädyttiin esittämään kuntajakoselvittäjää. Oli tietysti luonnollista etsiä kokoonpanoon kriisikuntien lisäksi seutukunnasta lisää kuntia ja Haapaveden suhteellisen hyvä ja ennen kaikkea vakaa taloudellinen kehitys vei meidät mukaan tähän hankkeeseen. Aloite tuli siis selvitysryhmiltä, ei meiltä itseltämme.

Haapavesi kävi asiasta iltakoulutyyppisen keskustelun valtuustotasolla ja päätti lähteä mukaan selvityshankkeeseen. Yhteinen tahtotila oli, että halusimme tarkastella, olisiko laajemmalla kuntapohjalla mahdollisuuksia vastata tulevaisuuden haasteisiin. Palveluiden tuottaminen laajemmalla pohjalla nähtiin uuden kunnan vahvuutena. Eikä intoa ainakaan hillinnyt porkkanarahat, mitä liitos olisi tuonut tullessaan. Tästä käynnistynyt selvitystyö eteni omalla painollaan ja istuimme aika monta palaveria tekemässä papereita siitä, miltä uusi kunta näyttäisi. Nyt syntyneessä tilanteessa tietysti harmittaa se, että minun ja monen muun työntekijän ja luottamushenkilöiden aikaa meni selvitystä tehdessä hukkaan.

Miten sitten tästä eteenpäin? Haapavesi pärjää itsenäisenä edelleen ja kun katsoo vaikka väestön kasvua, niin taidammepa olla pikkuhiljaa pääsemässä kasvun uralle. Tietysti se edellyttää tiukkaa talouskuria ja suu säkkiä myöten elämistä, mutta siihenhän me olemme täällä Haapavedellä jo tottuneet.

Lopuksi vielä ihan toinen asia. Onnittelut Haapaveden hiihdon viestijoukkueelle pronssista maakuntaviestissä. Hieno suoritus, josta kannattaa olla ylpeä.

Monet saivat kuukausi sitten veronpalautusta. Nyt taas saimme verottajalta kirjeellä ehdotuksen tämän vuoden verokortista. Vaikka veronpalautus on tietysti mukava asia, kun rahaa tulee tilille ja yleensä joulukuussa “ylimääräiselle” rahalle on käyttöä, niin ei se ole pelkästään ongelmaton asia. Harvemmat tulevat sitä miettineeksi veronsaajan, eli kaupungin näkökulmasta. Kaupungille veronpalautukset aiheuttavat sen, ettei joulukuun verotilityksessä tule juuri mitään tuloja. Asian käänteinen puoli on, että ns. lisäverojen aikaan kaupunki saa normaalia paremmat tulokertymät. Molempien negatiivinen puoli on siinä, että se vaikeuttaa verotulojen ennustettavuutta.

Mitä sitten voimme tehdä asialle? Jokainen voi omalta osaltaan huolehtia siitä, että verokortti vastaa mahdollisimman tarkkaan sitä tasoa, mitä tulotkin ovat.  Silloin ei tule veronpalautusta, eikä toisaalta myöskään lisäveroja. Erityisesti asiaa helpottaa se, että verokortin voi uusia myös puhelimella tai netistä.(www.vero.fi) Ainut, mitä pitää tietää, on tulevan vuoden tulot ja mahdolliset vähennykset. Yleensähän ihmisillä on tiedossaan melko hyvin koko vuoden tulot. Varsinkin niillä, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa tai muu tulonlähde on vakituinen.

Eiköhän oteta tänä vuonna tavoitteeksi, että emme saa veronpalautusta tai lisäveroja ensi vuonna. 

Ai niin. Jos joku haluaa tällä tavalla kerätä joululahjarahat, niin uskon, että pankin kanssa voi sopia pienen summan sivuun laittamista joka kuukausi. Niin ja pankithan maksavat talletettavalle summalle korkoa. Verohallinnon sivujen mukaan verottaja maksoi viime vuonna yhden prosentin koron veronpalautukselle ajalta 1.2–30.11.2007, joten ei kun pankkiin neuvottelemaan ja uusi verokortti tilaukseen, jos se ei vastaa oikeita tuloja.

Loppupuolella oleva vuosi 2007 jää Haapaveden historiaan kovan kehityksen vuotena. Väestön kasvu on pysynyt positiivisena. Kaupulliset palvelut ovat parantuneet, yritykset ovat tehnee hyvää tulosta ja niin edelleen. On siis syytä olla tyytyväinen.

Saimme talousarvion puristettua ensi vuodelle ja kuten lehdessäkin luki on se palveluita säilyttävä tai itse asiassa myös parantava. Talouden näkökulmasta se ei ole kovin hyvä, mutta saamme taloutta parannettua ensi vuoden aikana. Syksyn aikana tulleet palkkaratkaisut ovat nostaneet meidän menoja, mutta uskoakseni se näkynee myös tulopuolella verotulojen kasvuna.

Nyt on aika Rauhoittua joulun viettoon ja kerätä voimia ensi vuoteen. Haluan toivottaa kaikille blogin lukijoille hyvää joulua ja Onnellista Uutta vuotta. Tehdään yhdessä uudesta vuodesta entistä parempi!

Arvoisat sotiemme veteraanit,

Olen viimeaikoina miettinyt kahdesta eri näkökulmasta sotaa.

Sotaveteraanit ovat pasifisteja. Tämä hivenen yllättävä kannanotto sai minut ajattelemaan sotaa ja Suomen historiaa uudesta näkökulmasta. Näkökulma nousi esiin ministeri Häkämiehen lausunnosta käydyssä keskustelussa. Siis siinä lausunnossa jossa häkämies totesi Suomella olevan kolmea pääasiallista turvallisuuspoliittista haastetta. Ne ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kun sotaveteraani tuttavani piti tätä lausuntoa erittäin suurena virheenä, pyysin häntä perustelemaan asiaa. Hänen viestinsä oli selvä: ” ei pitäisi turhaan haastaa riitaa”.

Ihminen, joka on nähnyt sodan kauheuden, ei halua kokea sitä enää uudelleen eikä halua sitä myöskään meidän jälkipolvien kokevan. Tämä olisi hyvä muistaa myös sotaa kokemattoman sukupolven. Rauhan takaa maallemme hyvää ulkopolitiikka ja uskottava maanpuolustus. Ensimmäisen epäonnistuessa tarvitaan jälkimmäistä. Siksi on olennaista pitää kiinni siitä helpommasta eli hyvästä ulkopolitiikasta.

Toinen itseäni puhutellut asia on sodan vaikutus perheeseen. Omalla kohdallani olen pohtinut sotaa sodassa olevan isän ja lasten näkökulmasta. Minua kosketti syvästi Jorma Palon kirjoitus omasta isä kokemuksestaan, tai lähinnä sen puutteesta. Jorma Palon isä jäi karjalan kannakselle jatkosodassa. Näin kävi hyvin monen ikäiseni ja nuoremman miehen kohdalla. Itse asiassa, joka neljäs kaatunut oli perheellinen. 50 000 lasta jäi sotaorvoksi.

Kun tämän ajattelee omalle kohdalle niin se tarkoittaa, ettei isä tulisikaan yhtenä päivänä enää kotiin. Voi vain kuvitella miten haastavan tehtävän edessä oli jälkeenjääneet. Piti elättää perhe yksinhuoltajana sen aikaisissa oloissa ja toimeentulon tukena oli vain valtion huoltoeläke. Taistelu siis jatkui vielä sotatoimien päätyttyä. Tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnassa on asia toisin. Perustoimentulo on turvattu, kiitos meille rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan.

Arvoisat sotiemme veteraanit, itsenäisyytemme turvaajat ja nykyisen hyvinvoinnin tekijät. Soisin, että teitä kiitettäisiin useamminkin mutta vähintäänkin kerran vuodessa on paikallaan jäädä kiitollisina miettimään minkä valtavan uhrauksen te olette antaneet minun ja meidän hyvinvoinnin eteen

Kiitos!

Tämän päivän vanhemmuus vaatii isältä ja äidiltä uusia taitoja. Ne ovat erityyppisiä kuin vanhemmuus vaikkapa 70 luvulla. Samalla kun hyvinvointi ja tekninen edistyminen ovat helpottaneet montaa asiaa, on syntynyt täysin uudentyyppiä haasteita. Nykyisin ei tarvitse enää niinkään huolehtia vaatteista tai ruuasta, mutta kasvatuksen haasteet tulevat meille eteen entistä vaativampina. Esimerkiksi pelit, tietokoneet, telkkari ja muu media lisää nuorten tietoisuutta hyvistä ja huonoista asioista. Tämän päivän lapsi ja nuori elää niin sanotusti globaalissa maailmassa. Sen kohtaaminen voi olla hyvin haastavaa. Kuitenkin kasvun tukemisessa peruslähtökohdat ovat samat, rakkautta ja huolenpitoa, ja niitä rajoja.

Valtuustolle esitellyssä hyvinvointikertomuksessa nousi esiin vanhemmuuden puute. Vaikka positiivista oli, että tämä ongelma oli meillä pienentynyt ja oli pienempää kuin mitä suomessa keskimäärin, niin silti lähes neljännes nuorista koko ongelman koskettavan heitä. Hyvinvointikertomuksessa nuorten kokemaa vanhemmuuden puutetta todettiin esimerkiksi silloin, jos vanhemmat eivät tiedä, missä lapset viettävät viikonloppua. Siis omat vanhemmat eivät ihan oikeastikaan tiedä missä lapset ovat. Samalla nuoret kokevat etteivät vanhempien kanssa voi keskustella omista asioista. Varsinkin jälkimmäinen kuvaa sitä että lapset ja nuoret elävät hyvin erilaisessa maailmassa kuin me aikuiset.

Kenen vastuulla on sitten lasten kasvatus: vanhempien, koulun vai esimerkiksi päivähoidon? Usein kuulee että mihin meidän koulut on menossa, kun nykyajan lapset ovat tällaisia. Omasta mielestäni ensisijainen vastuu on kuitenkin aina vanhemmilla. Ei ole olemassa mitään muuta tahoa jolle se vastuu kuuluisi. Eri asia on sitten yhteisöllisyys Kyllä naapurin lapsellekin pitää uskaltaa sanoa, mikäli tapaa hänet pahanteosta tai vastavuoroisesti kyllä toistenkin lapsia saa kehua. Vanha Afrikkalainen sanonta, että lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä, pitää paikkansa myös tänään meillä Pohjois-Pohjanmaalla.

Kymmenen vuotta sitten puhuttiin neljännen valtakunnan uhasta. Sillä tarkoitettiin, että on syntymässä sellaisia ryhmiä, jotka eivät kykene vastaamaan tietoyhteiskunnan tuomiin haasteisiin. Yleisesti ongelmana pidettiin että samalla kun palvelut siirtyvät nettiin jää osa väestöstä niiden ulkopuolelle. Nyt tämä ongelma on tulossa vauhdilla myös vanhempien ja lasten väliin. Lähes jokaisessa kodissa on tietokone ja nettiyhteys ja itse asiassa on ollut koko nykyisten lasten ja nuorten elämän ajan. Tästä johtuen he ovat usein vanhempiaan näppärämpiä tietokoneen käyttäjiä. Netissä surffataan jo esikouluiästä lähtien. Monesti kuulee miten toiset lapset osaavat neuvoa ”hyviä” osoitteita ja niitähän osataan näpytellä koneelle ennen kuin opitaan muutoin kirjoittamaan.

Kotona oleva lapsi voi istua ihan hyvin kolmen metrin päässä vanhemmistaan tietokoneen ääressä, mutta todellisuudessa hän on toisella puolella maapalloa ja katselee tai lukee jotain sellaista mitä hänen ei todellakaan tulisi lukea. Siis vanhemmat eivät tiedä missä lapset ovat.

Mistä sitten löytyy ratkaisu tähän netti ongelmaan? Ratkaisu ei taida ole netin lailla kieltäminen. Netti on hyvä väline oikein käytettynä, samoin kuin vaikka puukko tai kirves. Mutta näillä kaikilla saa pahaa aikaan jos niitä ei osata käyttää tai käytetään väärin. Ratkaisu löytynee siitä että vanhemmat ohjaavat myös netin ja tietokoneen käyttöä, siinä missä muutoinkin lasten käyttäytymistä. Vähimmäisvaatimus on että vanhemmat ovat tietoisia, mitä heidän lapsensa tekevät. Mikäli omat taidot eivät riitä, täytyy niitä lisätä. Tämän päivän vanhemmuus vaatii siis atk-kursseja. Niin ja voihan sitä aina pyytää myös lastaan opettamaan. Se voisi olla myös lasten kannalta sitä laatuaikaa, Yhdessä tekemistä.

Ahti Pekkalaa lainaten: “Inga on instituutio. Inga on käsite haapavetisille, siksi kukaan ei käytä hänestä sukunimeä vaan hänet tunnetaan Ingana” . Samaa voin myös itse sanoa. Inga on yksi niistä kivijaloista, jotka ovat olleet rakentamassa Haapavedestä sitä sivistys- ja koulutuskaupunkia minä se tänäpäivänä tunnetaan. Ingan yliopisto, kuten kansalaisopisto Ingan aikaan tunnettiin, on sivistänyt ja kouluttanut lähes kaikkia haapavetisiä vuosien varrella.

Oli ilo osallistua lauantaina Ingan 80-vuotispäiville. Opiston sali oli aivan tupaten täynnä väkeä ja tunnelma oli sen mukainen. Saimme nauttia erilaisista taiteellisista esityksitä ja onnittelupuheista, sekä ennen kaikkea Ingan aina yhtä sattuvista sutkauksista ja vastauksista noihin puheisiin. Ingan olen tuntenut niin kauaun kun olen Haapavedellä asunut. Muistan elävästi, että kun tulin ensimmäisen kerran töihin kaupungintalolle, oli Inga ensimmäinen ihminen, joka puhutteli minua ala-aulassa. Inga kysyi suoraan, että kukas sinä olet ja viidessä minuutissa Inga oli ottanut selvää minusta juurta jaksain. Tämän tapaamisen jälkeen olemme aina vaihtaneet kuulumisia tavatessamme.
Eräs Ingan lausuma viisaus kuvaa tämän päivän työelämää todella hyvin. “On niin paljon tehtävä sitä, mitä täytyy, ettei ennätä tekemään sitä ,mitä tahtoo!” Toivottavasti Inga ennättää tekemään sitä, mitä tahtoo. Ainakin lehtihaastattelujen pohjalta voisin näin olettaa.